Tip:
Highlight text to annotate it
X
Aún no son las once de la mañana y la luz es fría.
El juego virtuoso del viento rompe -en un baile de sombras- la calzada.
Samuli observa sentado el caminar de la gente; gente que transige con su trayecto a cualquier lugar.
De repente, el viento comienza a bajar de todas partes
y a cortar --riguroso- la piel con perlas afiladas.
Samuli se incorpora
y grita: ¡Imbéciles, esto no es nieve sino las cenizasdel verano que pasó!
Nadie le mira
Nadie ve que vuelva a sentarse
y que aprieta la nieve con sus manos desnudas;
mientras siente como el hielo que respira corta su estómago,
ya fatigado de luchar contra el ***.
Huuto
Kello ei ole vielä yhtätoista aamulla ja valo on kylmää.
Tuulen taitava leikki rikkoo -- varjojen tanssissa-- jalkakäytävän.
Samuli istuu ja tarkkailee ihmisten kulkua;
ihmisten matkalla minne tahansa.
Yhtäkkiä tuuli alkaa puskea kaikilta suunnilta ja leikata - vimmatusti - ihoa terävillä helmillä.
Samuli nousee ylös ja huutaa:
Ääliöt, tämä ei ole lunta vaan menneen kesän tuhkaa!
Kukaan ei katso häntä.
Kukaan ei näe hänen istuutuvan uudestaan
ja puristavan lunta paljailla käsillään;
tuntien miten hengitetty jää viiltää vatsaa,
joka on jo väsynyt taistelusta vodkaa vastaan.